Kiitos Karille aiheesta, joka tuli minulle jo viime viikolla. En kuitenkaan päässyt sen kanssa näin pitkälle eli laittamaan sitä sisään. Mutta ymmärtänet, että aihe on vappua. Nautitaan siitä näin jälkikäteen.
“Meillä on vappu edessä. Sehän tuo meille kaikille mieliin Punaisen torin vappukulkueet ja Bresnevin kulmakarvat ja tuon suuremmoisen valtakunnan, jo menneen, saavutukset. Saavutuksista suurin, tai ainakin positiivisin, lienee Gagarinin avaruuslento. Siis aiheeksi: Avaruuslentoni.”
Muistutukseksi vielä, että seuraavan tapaamisen tekstien palautus on keskiviikkona 4.5.
Naputtelemisiin!
5 kommenttia
Tämän artikkelin kommenttien RSS-syöte
02.05.2011 klo 19.46
Marikki
Sain kommentin, että tekstien palautus onkin vasta pe 6.5. Kai mä olin laittanut kalenteriin pari päivää etukäteen, ko aattelin, ettei tule valmista ajoissa muutoin. Mutta valmista on, hyvät hyssykät. Huomenna eteenpäin!
04.05.2011 klo 8.19
Lintumuori
Minä tarvitsin sellaisen. Avaruuspuhelimen. Tarvitsin sen siksi, että tietäisin, milloin olen avaruudessa ja milloin maan pinnalla.
Nykyisten puhelimien, siis älypuhelimien, aikakaudella tilanteitten arviointi on tuottanut tuskaa. Olenhan niitten välityksellä kyllä yhteydessä maailman toisella laidalla oleviin ihmisiin ja tiedän, että minua tarkkaillaan, kun olen vaikkapa facebookissa puhelimellani. Tekemisistäni pidetään tarkkaa kirjaa ja äkkiä kuka tahansa tietää, mitä minä haluan tai tarvitsen.
Ennen yritin myös kaikin keinoin päästä julkisuuteen. Älypuhelimen takia olen julkinen, joka päivä. En vaan ennen huomannut siitä huolestua, kun minulla oli vain tavallinen älypuhelin. Nyt kun minulla on avaruuspuhelin, voin itse kontrolloida muitten tekemisiä. Tiedän itsekin, milloin olen missäkin, eikä kenenkään tarvitse minua oikaista. Voin olla julkinen milloin haluan.
Valitsen avaruuspuhelimeni kautta parhaimmat avaruuslennot, ensimmäisten joukossa, ennen taviksia. Ne joilla on avaruuspuhelin, voivat niin tehdä. Avaruuspuhelintarjoukseen kuului kymmenen avaruuslentoa ensimmäisessä luokassa puoleen hintaan tarjoilun kanssa.
Olen tyytyväinen tähän hankintaan. Tiedänpähän, milloin olen Maassa!
04.05.2011 klo 19.58
Vasili Kutka
Käveltiin keskikoulusta asuntolaan, Ville ja minä. Villellä oli lappu silmän päällä, kun se oli saanut siihen nuolen. Se oli ilkeä juttu, olin ollut lähimpänä silminnäkijänä. Se tapahtui joulun alla, asuntolassa valmisteltiin joulujuhlaa ja asuntolanhoitaja halusi ohjelmaan näytelmän. Näytelmässä oli neekeripoika, joka tarvitsi jousipyssyn – ja Ville näppäränä poikana sen teki. Sitten yksi kusipää otti nuolen ja teroitti sen kynänterottimella. Toinen kusipää otti jousipyssyn ja lähti leikkimään sen kanssa ja tietenkin kävi niin, että vähän jännitetty jousi karkasi hyppysistä ja nuoli lensi suoraan Villen silmäkulmaan. Silmänesteet herahtivat heti poskelle. Lääninsairaalan lääkäri oli arvellut, että silmään jäisi vielä vähän näköä.
No, siinä asuntolan pihalla asuntolanhoitaja tuli meitä vastaan ja sanoi, että nyt se on ensimmäinen ihminen kiertänyt maapallon avaruudessa ja lento on kestänyt puolitoista tuntia. Oli kai se jotakin, niin se oli maailma mennyt eteenpäin, vasta muutama vuosi sitten ihmeteltiin ensimmäistä sputnikkia.
Muutama viikko myöhemmin Ville sai välitunnilla siihen samaan, vahingoittuneeseen silmäänsä lumipallon, pallo tuli kaukaa, pihan toiselta laidalta. Kyllä se sekin kusipää saatiin selville. Villeä vietiin taas lääninsairaalaan. Palasi sieltä parin viikon päästä, nyt silmän tilalla keikkui lasisilmä.
06.05.2011 klo 10.45
kari
1.
Aamuyöstä joku töni olkapäähän. Unen pöpperössä sohin pökkivää kättä pois ja käänsin kylkeä. Se oli Nikita, Nikita Sergejevits, ja hoki vain “Ylös ulos ja isänmaan asialle”. Noustava oli, kun toveri pääsihteeri töni.
Sättärää kääriessä heräsin kysymään “No”. Nikita hihkaisi Sovjetunionin ylle olevan nousemassa suurin aamunkoitto sitten Isä Aurinkoisen syntymän. Siihen totisesti heräsin. Kuiskasin, että toveri Sergejevits vissisti meinasi Isä Vladimir Iljitsin syntymää tahi sitten omaansa.
Sanoi olevansa vaatimaton mies, tämä Nikita Hrutsov, ja tietysti ja vain ja ainoastaan Isä Leniniä tarkoittaneensa. “Ettet Josef Dzugasvilin kuoloa”, minulta pääsi ja pääministeri suhisi kuin höyrykoneen varoventtiili ja kiskoi minut hihasta pihalle.
Hämärällä kujalla seisoi Zaika ja vieressä kuski veti mahorkkasätkää. Minulla veti ihoa kananlihalle. Ei arvannut panna hanttiin, kun Nikita työnsi minut auton takapenkille ja istui itse viereen. Kuski tumppasi ja mentiin. Ja mentiin lujaa. Kylmää rinkiä teki, mutta olin kuin ei mitään. Katsoin kysyvästi Nikitaa, joka kaivoi nenäänsä. Saatuaan nenästään ulos sen, mitä oli tavoitellut hän otti taskustaan räkäluutun, pyyhkäisi sormensa siihen ja palautti liinan taskuunsa.
Siisti mies. Siisti ja vaatimaton, ajattelin ja muistin jotakin. “Tänään on se päivä”, sanoin. “Suuri Sovjetunioni tekee tänään mullistavan tieteellisteknisen harppauksen. Homo sovjeticus lentää avaruuteen. Siinä kapitalisti kateudesta huokaa”, sanoi vaatimaton Nikita Sergejevits. “Mutta jospa Juri palaa”, sanoin matalasti ohi kiitävälle maisemalle.
“Pilkka pois tai henki”, Nikita julmisteli. Tyynnytti sitten itsensä. “Juuri Juri on ongelma”, Nikitakin puhui nyt maisemille ja kynsi kaljuaan. “Vietti eilen illalla Juri Aleksandrivits iloisia lähtöjuhlia. Kovin iloitsi tulevasta avaruusmatkastaan jo etukäteen. Mutta huonosti voi poloinen majuri Gagarin. Ei ylös sängystä kykene. Oi voi. Voi voi.
2.
Ei kukaan minua tunnistanut. Kun Baikonuriin saavuimme, puki Nikita ylleni avaruuspuvun ennen kuin ketään tapasimme. Kysyin “Tuleeko minusta työn sankari, saanko prenikoita. Osaanko sitä Vostokia ohjata.” Nikita sanoi “Katsotaan”, löi kypärän päähäni ja kiersi kiinni. “Tästä lähtien on puheesi oleva Da da ja Njet njet”, Nikita Sergejevits sanoi ja talutti minut raketin tyvelle.
Komea oli työläisvaltion sormi taivasta kohti. Joku insinööri työnsi käteeni matkalaukun ja aloitti pitkän puheen, missä ylistettiin neuvostojen maata, tekniikan voittokulkua ja urheaa toveri Juri Aleksejevits Gagarinia, joka pelottomana kaikkien neuvostokansalaisten edustajana käy kohti tuntemattomia vaaroja.
Inssin paasatessa tuli hiki siinä avaruuspuvussa ja kypärän visiiri alkoi huurtua. Huippasi. Joku teknikko tuli, onneksi, ja vaivihkaa kiinnitti siitä käteeni annetusta kapsäkistä lähtevän letkun yhteen avaaruuspuvun vimpstaakiin. Heti helpotti. Toveri insinöörin puheen loppuajan ajattelin prenikoita, jotka tulisin saamaan ja ylväitä nimityksiä. Tupsahtipa mieleeni loma Jaltalla.
Nikita saatteli minut raketin hyttiin saakka. Tarkasti vielä, että kaikki remelit ja muut tuli kunnolla kiinni. Raketin ovella toveri Sergejevits ryiskeli hetken, sanoi sitten, että toveri Kapu Panahovitsin on paras olla yrittämättä itse ulos Vostok ykkösestä kun, eli jos sattuu maahan palaamaan. “Me tulemme toveria auttamaan”, toveri Hrutsov sanoi ja pani raketin oven tiukasti kiinni.
3.
Kohta kuului kypärässä puhetta. ääni kysyi halusinko jotakin sanoa. Vastasin “Njet”. Sitten kysyttiin, onko kaikki hyvin. Vastasin “Da”. Vielä kypärässä kaikui moniääninen “Eläköön toveri Gagarin”. Sitten jossakin ujelsi ja raketti tärähteli. tunsin painuvani istuintavasten kun raketti nytkähti liikkeelle ja sitten sitä jo painettiin ilmakehän läpi että tyrät rytkyi. Kohta hellitti, mutta tilalle tuli jotenkin epämääräinen olo. Jotenkin painoton. Ikkunoista en paljoa ulos nähnyt, mutta kun ääni kypärässä kysyi “Näkyykä maapallo”, vastasin “Da”, kun kysyttiin “Näkyykö mitään ihmisen tekemää. Näkyykö Kiinanmuuri”, vastasin “Da”. Mutta kun ääni kysyi näenkö Jumalaa, vastasin “Njet”.
Juuri kun moniääninen hurraus alkoi kypärässä löysin napin ja väänsin radion kiinni, enkä maininnut viereeni ängenneestä ukkelista mitään. Ukko sanoi olevansa Ford Prefect, kiertelevä kirjakauppias, tulevansa Petelqeukselta ja matkalla Brittein saarille. Sanoin, ettei taida tämän purkin niittaukset välilaskuja kestää. Lupasin tietysti kyydin Baikonuriin, mutta vastaanotosta puhuin vältellen. Gaspadin Ptrefect sanoi vaihtavansa toiseen alukseen ja katosi.
Aikataulu piti. Maan pinnalle palattiin, että paukahti. Meni korvat lukkoon. Onneksi oli Nikita Sergejevits sitonut remmit ja muut valjaat kunnolla kiinni. Mustelmia pahepaa ei tullut.
4.
Muistin Nikitan neuvon, enkä yrittänyt yksin ulos Vostokista. En olisi niistä köysistä yksin irti päässytkään. Tuli Nikita ja auttoi. Vei suoraan vieressä odottavaan sairasautoon. Autossa istui jo yksi kosmonautti, Juri Aleksandrovits Gagarin. Nikita ruuvasi minulta kypärän ja pani sen Jurin päähän. Lähdettiin.
“Toveri Kapu Panahovits, sinä pysyt tässä autossa, kunnes tullaan hakemaan. Me, eversti Gagarin ja minnä menemme nyt tarkastelemaan vaurioita, joita sinä olet löperöllä lentotyylilläsi aiheuttanut isänmaamme ylpeydelle Vostok ykköselle. Ruokaa on tuossa laatikossa. Ja mahorkkaa. Tuossa isommassa vodkaa. Haemme kun olemme valmiit”, Nikita huikkasi mennessään oven raosta. Sitten avain rapisi lukossa.
Pitkään tutkiva vaurioita. Eivät ole vieläkään palanneet. No. Öisin laatikot täyttyy.
07.05.2011 klo 10.40
kahil77
*
*
*
Haalistuneita kuunsirppejä maaliskuiden aamuissa
Tähtiä, jotka eivät tänne asti näy
Alkaneita matkoja ja määränpäitä
joita ei
yksinäinen matkamies
saata tavoittaa
Lunta ja
lumien sulamisvesiä
utuja
tähtisumuja
Avaruutta
matkoja sinne
Avaruusmatkoja
maailmoihin
Mutta kuka
kuka
perille asti saattaa?